SS 2000 FINLAND
”Muutakin on koettu, kuin naapurimme rysä.”

Muistikuva takavuosilta saa minut alkamaan tämän rautapersetarinan Keuruulta, silloisesta Keski-Suomen Pioneeripataljoonasta,
jossa suoritin asevelvollisuuteni.

Seisoin aliupseerikoulun käytävällä , muiden kenraalin-itujen joukossa, kuunnellen koulun vääpelin, sotilasmestari Holttisen käskynjakoa, ja ärhäkkää luennointia siitä, miten varusmiehen tulisi ylimääräisen vaivannäön ja hävikin välttämiseksi olla hukkailematta haltuunsa uskottuja varusesineitä.

En muista luentoa tarkoin, eikä tarvitsekaan, sillä kunnon sotilasmestari osasi kiteyttää puheensa ytimen kahteen sanaan, jotka hän lopuksi kurssillemme karjaisi. Nuo kaksi sanaa heräsivät eloon pääni sisällä, viime ajomme aikana. Toivon vain, että muistaisin niitä aina noudattaa, sillä ne sopivat lähes kaikkeen ja kaikille, varsinkin rautaperseajoihin, ja niiden suunnitteluun.

Nuo sanat olivat: TARKISTAKAA!!! VARMISTAKAA!!!

TAISTOIHIN TIEMME KUN TOI

Lähtiessämme siis 10.7 klo 7.00 Salosta Piihovilta,tarkoituksena ajaa 2000 mailia kahdessa vuorokaudessa, vieraillen Suomen ääripaikkakunnilla, (Hangossa, Möhkössä, Nuorgamissa, ja Klobbskatissa), emme tienneet, aavistelimme vain, mitä tuleman pitäisi.

Kaksi kaveria, Jussi ja minä, paljon yhteisiä kilometrejä takana, toivottavasti vielä vähintään yhtä paljon edessä, olimme käyttäneet edellisen päivän reissuun valmistautumiseen. Reittiä ja aikatauluja olin hioskellut joutoaikoinani jo pitkään.

Kuva 1: Pyörät tämmingissä

Rouva Fortuna katsahti puoleemme jo valmistelujen aikana, kun pakkailimme pyöriä lähtökuntoon. Jussin pyörän virta-avain katkesi, ja pätkä jäi lukkopesään, mutta onneksi oli kaikki rauha onkia se pois ja käydä pikasuutarilla teettämässä uusi avain, lähtö kun olisi vasta aamulla.

Katastrofi olisi ollut lähellä, jos avain olisi päättänyt katketa vaikkapa jossain Saariselän kulmilla klo 03.00 yöllä.

HEI HEI HEI MARI, LÄHDEN NYT

Matkaan siis lähdettiin, sateen saattelemina, Salosta kohti Hankoa.

Rautaperseajojen suojelusenkeli, johon olen aina luottanut, ei ilmeisesti ollut vielä herännyt, sillä lähtötankkauksen kuitit jäivät saamatta, koska automaatista oli paperi lopussa.

Tingattuani huoltamohenkilökunnalta valaehtoisen vakuutuksen, että ne tulostettaisiin lokitiedoista myöhemmin, uskalsimme kuitenkin lähteä taipaleelle.

Kantatie 52 oli hiljainen, ja reilun tunnin päästä tankkasimmekin jo Hangossa. Ensimmäinen ääripiste oli näin hoideltu.

Kuva 2: Ollin pajalla juuri ennen lähtöä.

 

AINA HANGOSTA PETSAMOON

Niinpä niin, Hangosta Ilomantsin Möhkön kautta, ei toki suinkaan Petsamoon, vaan Nuorgamiin.

Tosin ensimmäinen 1000 mailia täyttyisi jo Inarissa, ja siellä odotti etukäteen varattu huone puolivälin lepotaukoa varten.

Möhkössä käynti oli mielestäni pelkkää juhlaa. Sadepuvut saimme riisua jo Orimattilan Tuuliharjassa, ja matka taittui poudan merkeissä. Tiekin oli mielenkiintoinen ajettava. Ohi vilahtaneet Tuupovaaran ja Kiihtelysvaaran tienviitat saivat Jaakko Tepon laulut soimaan päässä.

Möhkön Mantan kahvilassa tunnelma oli leppoisa ja kiireetön, niinkuin Itä-Suomessa vain voi. Auliisti ja ystävällisesti saimme todistajien nimet lomakkeisiimme, ja joimme hyvät kahvit leivoksineen.

Mutta mutta; eipä sovi jäädä tänne kahvetta ryystämään, reilut 900 kilsaa odottaa vielä ajamistaan,tämän ajopäivän aikana.

Joten ponille kyytiä, ja pohjoista kohti.

Kuva 3: Möhkön Manta

 

 

ROVANIEMEN MARKKINOILLE VEIN MÄ LAPIN KULTAA

Vaikka repuissamme olikin vain Vichyä ja Batteryä, emme saavuttaneet Rovaniemeä aivan aikataulussa. Tiukasta ajokurista, ilman erillisiä tupakkataukoja, huolimatta olimme lähes tunnin myöhässä.

Syynä oli osaksi Pudasärven taukomme jälkeen alkanut sade, joka pakotti taas tumpuloimaan nuo matkamotoristin ystävät, sadepuvut, päällemme.

Napapiirillä tosin arvioimme tilanteen melko positiiviseksi, olihan edessä hiljainen ja valoisa Lapin yö, jossa matka joutuu. Vaan toisin kävi.

 

POHJOLAN YÖ TÄYNNÄ ON KUMMAA TAIKAA

Hetikohta napapiirin jälkeen, livahti tien yli jokin erinomaisen vikkelä otus. Tuskin ehdin edes säikähtää, kun tilanne oli jo ohi. Tuntui kuin se olisi mennyt etu ja takapyörän välistä. Mikälie naali ollut, en tiedä, mutta nopea oli.

Tästähän ajatus siirtyikin luontevasti poroihin, joita kyllä oltiin jo nähty Pudasjärveltä alkaen, silloin tällöin muutamia yksilöitä. Mutta porojakin pahempaa oli tulossa.

Alkoi jumalaton SUMU!

Se siitä valoisasta yöstä ja matkan joutumisesta. Vaikka tien korkeimmilla kohdilla näkikin jotain ympärillään, sai maisemien ihailun siltä erää unohtaa, sillä notkopaikassa odotti jo usvan kalmanvalkea käärinliina.

 

Sanonta ”sekaan kuin Lontoon sumuun” saavutti tällä pätkällä mielessäni aivan uuden merkityksen. Samalla vauhti putosi kuin lehmän häntä.

Jossain Saariselän kulmilla alkoi hieman jo helpottaa, näkyvyys parani siedettäväksi,vaikka sumua riittikin aina Inariin asti, ei kuitenkaan enää mitään hernerokkaa. Hyvä niin, näkipähän väistellä ja varoa niitä poroja, joiden esiintymistiheys olikin jo huomattavasti kasvanut, joten vauhtimme ei enää juurikaan parantunut.

Inarin 1. ajopäivän lopputankkauskuittiin tulostui kellonaika 04.51, joten siirryimme suuremmitta mutinoitta Camping-Uruniemeen tauolle. Uusi ajovuorokausi alkaisi jo reilun parin tunnin päästä.

 

KÖYS KATKES, LAULU KUULTIHIN...

Inarinjärven rannalla nukkuminen typistyi pariin tuntiin, joten sen koommin jäi meiltäkin mittaamatta sen syvyys. Toivottavasti joku vielä onnistuu.

Me kuitenkin heräsimme seitsemältä, ja jätimme pian leirialueen, jossa oli majoittuneena myös Inarissa pidetyn Gold Wing-kokoontumisajon osallistujia.

Nätisti olivat Wingit rivissä peiton alla yönsä viettäneet. Meidän rapaiset kulkineemme loivat häijyn kontrastin kiiltäville kromi-ilmestyksille aamuauringon säteissä.

Neste Inarin tankkausautomaatti sai meidät taas vieraakseen 07.20 ja 2. ajopäivä alkoi, suuntana Nuorgam, maamme pohjoisin piste.

 

SIELLÄ MISSÄ RAUKEE RAITO RAJATON

Sinä aamuna tuntui olevan myös porojen määrä rajaton. Pari kunnon tokkaa näitä käristyksen aineksia seilaili pitkin tietä ja tienvarsia Inarin ja Utsjoen välillä.

Hyvästä säästä huolimatta maisemien ihailu sai taas jäädä hieman vähemmälle.

Toki panin merkille jylhän Ganesjärven. Lieneekö saanut nimensä siitä rokkibändistä?

Utsjoella tankkasimme kaiken varalta, ja sitten Tenojoen rantoja pitkin Nuorgamiin. Näkyi siellä joella olevan ukko poikineen, lohia narraamassa. Kaikenmoisia intohimoja sitä ihmisille tuleekin. Seistä nyt päivät pitkät joessa, heitellen höyhenellä koristettua koukkua pitkin poikin. Outoa hommaa.

 

Kuva 4: Utsjoen näkymiä

 

KUMIPALLONA LUOKSES POMPIN TAAS

Tuo 45 kilometrinen tieosuus Utsjoelta Nuorgamiin ei kunnollaan varsinaisesti loistanut. Ajaminen oli valintojen tekoa. Väistänkö kuoppaa ajaakseni töyssyyn, vai kierränkö töyssyn kuopan kautta. Taatusti on M.A. Numminen tältä tieltä saanut inspiraation lauluunsa.

Kuitenkin 90 kilometriä pomputeltuamme olemme taas Utsjoella, ja mahahappomme sulattelivat Nuorgamin lomakeskuksessa juotua kahvia ja sämpylää.

Todistajien nimet koristivat papereitamme, mutta olin aistivinani hienoista tympäännystä asiaamme kohtaan. Jussi väittää minun olevan väärässä, ja myönnän että se on hyvinkin mahdollista.Voihan se olla tämä meikäläisen pärstävärkkikin, joka sen oletetun tympääntymisen aiheutti.

 

Kuva 5: Nuorgamin lomakeskus

 

KAUHEA KAUPPA KÄY KAAMASEN TIELLÄ

Me sensijaan emme Nuorgamin Jounin putiikissa poikenneet, vaikka semmoinen silmänurkassa vilahtikin, matkalla pohjoisesta poispäin. Näissä rautapersehommissa sitä riittää testosteronia, ilman mitään erillisiä uutteitakin, niin että Mammakin kotona lienee tyytyväinen.

Palasimme Rovaniemelle 16.20 hyvän sään vallitessa, ja sittenpä alkoi Lapin ajo-osuus olla kuitattu


Kuva 6: Lapin maisemaa

 

ON ARKEA ELOMME TÄÄ

Alkoi ”arki ja reikäleivät”-vaihe ajossamme. Liikenne vilkastui, ja maisemat surkastui, äijät sentään eivät nahistuneet.

Keminmaalta koukatiin kulmapistekuitti ja Pyhäjoella tankkauksessa lisättiin myös vaatteita. Kello näytti 20.30 , joten mitään suurempaa kiirettä emme ole pitäneet. Ihanneaikataulusta oltiin jäljessä kolmisen varttia.

Rantatietä seuraillen jatkoimme aina Mustasaareen, johon saavuimmekin sitten jo reilut 1,5 tuntia myöhässä. Kaiken lisäksi alkoi sataa. Kello oli 23.20.
 

KELLON SEISAHTUVAN TAHDON

Läntisin kulmapiste ajossamme on siis Raippaluodon Söderuddenissa, todistukset pitäisi hakea Cafe Compass-nimisestä kahvila-ravintolasta. Asian valottomampi puoli on, että paikka suljetaan 40 minuutin kuluttua. Lisäksi sataa vettä ja hämärtää.

Kriittinen piste ajossamme saavutettiin juuri tässä, Mustasaaren nesteellä. Tylsä ja tapahtumaköyhä rantatie oli tappanut ajamisen ilon, ja tunsimme haluttomuutta jatkaa. Sadepukusulkeiset söivät miestä rotan lailla. Lisäksi elimme harhaluulossa, että kohteeseen on n. 80 kilometriä, oikean 45:n sijasta.

Emme ehtisi millään, vaikka arvelimme toki, että jäisivät sinne sulkemisajan jälkeenkin siivoamaan.

Lopulta meille vihdoin valkeni oikea matkan pituus, ja koimme valaistumisen. Lisäksi soitin kahvilaan, ja sain lupauksen että paikalla ollaan 00.30 saakka, ehtisimme siis hyvin.

Kriisi ohi, ja hopsansaa, 00.17 kuittaa kahvilan henkilökunta paperimme, ja lyö vielä leimankin.Olimme syntyneet uudelleen.

 

EIKÄ ÄIJÄ MENNYT PORIIN LINJA-AUTOLLA

Öisellä matkalla Vaasasta Poriin ei ollut annettavana suuria elämyksiä. Riittihän sitä sumua tietysti Lappväärtin jälkeen, aina Porin ohi Huittisiin asti, vieläpä Aurasta Saloon piti usvasarkaa kyntää.

Kuitenkin hallitsevana tunteena Mustasaaren Kriisin jälkeen oli: ”me onnistutaan tässä, sittenkin”

Mistään ”unitestistä” ei ollut kysymys, huono näkyvyys piti väkisinkin aistit valppaina, ja vauhdin minimissä.

Niinpä viimein 06.21 suoritimme lopputankkauksen Salossa, varmistuttuamme ensin siitä, että mittari antaa kuitin.

Tarvittiin siis 2 kovaa vuorokautta, ennenkuin Smest. Holttisen 2 vuosikymmentä sitten antama oppi painui päähän.


 

TARKISTAKAA!!! VARMISTAKAA!!!

Kuva 7: Huittisten tankkaus aamuyöllä

HAKKAA PÄÄLLE MEIDÄN JASKA, RUOTSI ON TAAS TÄYSIN LYÖTY

Kun näitä ajoja ajellaan, ei ole aivan samantekevää, millaista kannustusta ajon suorittaja matkan aikana saa, tai kenties ei saa.

Siksipä haluankin erityisesti kiittää tsemppauksesta kaikkia ajoomme hengessä osallistuneita, eli:

KIITOS !

HYVÄT LUKIJAT, TÄMÄ TARINA ON TOSI!

Salossa 29.8 2009

Haato

Etusivulle

 

Powered by Hormic